maanantai 1. heinäkuuta 2013

Hunningolla

Heippa hei!


Minähän nyt olen ollut ihan hunningolla tämän blogin pitämisen suhteen! Minun kevät ja kesäkin on lähtenyt vauhdilla käyntiin.. ties minkälaisen puuhan, reissujen, mökkeilyn ja juhlien parissa..ja aikaa ei vain tänne sitten olekaan enää riittänyt! Monta kertaa tullut kyllä aloitettua, mutta sitten väsymys, saamattomuus ja laiskuus (!) on saanut vallan ja pakko on vain ollut antaa periksi. Kaikenlisäksi epäonneni vanhan tietokoneen kanssa on jatkunut ja olen ollut väliin taas piiitkiä aikoja ilman konetta. No selittelyt sikseen, en ole kuitenkaan unohtanut tätä bloggaamista!
Viime kesän piharemontti jätti vielä paljon tekemistä tälle ja ilmeisesti myös tuleville kesillekin, hyvä toki niin. Kukkapenkin rakentelu, kasvien siirtely pihamaalla, vanhan majan purkaminen metsästä ja ties minkälainen kuopsuttelu ympäri pihamaata on valloittanut minut. Yksi haaveeni;  paviljonki saatiin onnellisesti pystyyn ja täytyy sanoa, että on siellä viihdyttykin ja mikä parasta nuo inisevät pikku ystävät eivät ole löytäneet reittiään hyttysverkon läpi. Vaikka olemme siirtyneet melkeimpä asumaan tuonne pihamaalle, niin projekteja riittää myös sisällä. Mutta ihania hommia, tuunauksia, maalausta ja sen sellaista! Touhua pitää ollakin!

Niin ja on me reissattukin! Käytiin miehen kanssa lomailemassa Kroatiassa, suosittelen! Ihana maa! Kerrompa tarkemmin matkasta lisää omassa postauksessaan.

Mutta sitten vielä tärkein! Olen lupaillut teille jo tovin arvontaa ja nyt viimeinkin..TADAA! Arvonta pyörähtää käyntiin!

Palkintona arvonnassa on:

Romuromanttinen sisustuskirja, "Tervetuloa"-kyltti ja kaksi perhoskynttilää. (pieni kukkamaljakko ei siis kuulu)







Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1 arpa kun osallistut arvontaan ja kommentoit anonyyminä (muista nimimerkki)
2 arpaa kun olet lukijani
3 arpaa kun osallistut arvontaan ja linkität arvonnan blogiisi

Eikös näillä säännöillä saa jo arvonnan aikaan? Vinkatkaa, jos jotain oleellista unohtui..:)
ARVONTA PÄÄTTYY 15.7, joten ei muuta kuin ONNEA arvontaan!<3



Paviljonki






Juurikranssi, jota koristaa pieni söpö lintu

Kukat lempparilaatikossani:)







                  Nautitaan kesänlämmöstä ja ihaillaan luonnon ihmeitä! Ja muistakaa osallistua arvontaan!:) 

                                                                               -milla-

78 kommenttia:

  1. 3lla mukaan romuromanttiseen arvontaan :)

    VastaaPoista
  2. Voi mitä ihania kuvia! Tuo paviljonki on aivan mahtava<3

    Kiva, kun kävit päivittämässä kuulumisia!:)

    Aurinkoa alkaneeseen heinäkuuhun!<3

    Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merita<3 Samoin sinulle aurinkoista heinäkuuta ja onnea arvontaan!

      Poista
  3. Kahdella arvalla mukana arvonnassa!
    Blogistani löytyisi haastetta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana haasteesta<3 Täytyypäs mietiskellä vastauksia..:) Ja onnea arvontaan!

      Poista
  4. Yhdellä mukana arvonnassa ja Aurinkoista kesää toivottelee Merkkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin aurinkoista kesää sinullekin. Ja onnea arvontaan!

      Poista
  5. Yhdellä arvalla mukana ja samalla kiittäen inspiroivasta blogista ihanine kuvineen. Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Tintti! Onnea arvontaan ja hyvää kesää sinulle myös:)

      Poista
  6. Heips, olenkin käynyt kurkkimas blogissasi kuulumisia.
    Olen samalta kylältä ja ihaillut sitä taloa ohikulkiessani ja näin päässyt näkemään sisällekkin.
    Hyvää kesän jatkoa!
    Päivi

    VastaaPoista
  7. Voih, olen niin haaveillut tuosta kirjasta, mutta ei ole tullut tilattua sitä tänee Espanjaan kun postarit ovat niin kovat, mutta ehkäpä onni sattuisi nyt, olen siis 2:lla arvalla mukana! Lempi-istutuslaatikkosi on niin kaunis ja kukat siinä myöskin! Kiva kun kirjoittelit kuulumisiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Mari! Kiitos kommentista..ja toivotaan, että arpaonni suosii! :) Terkkuja Espanjaan:)

      Poista
  8. Kiva palkinto! Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  9. Heips, käyn kurkkimas kuulumisia ja sisustusjuttuja.
    Aurinkoista kesän jatkoa!
    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun käyt:) Aurinkoa sinunkin kesääsi ja onnea arvontaan!

      Poista
  10. Yhdellä arvalla mukana kokeilemassa ihanaa kirjaa.

    Pikke

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla kkeilen onneani.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  12. Hei,arvalla mukana! t. onnenkivi :)

    VastaaPoista
  13. Tahdon mukaan minäkin, kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  14. kahdella arvalla mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  15. Mukana kahdella arvalla :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Tuo kirja näyttää ihanan inspiroivalle, joten olen mieluusti arvonnassa mukana yhdellä arpalipukkeella.
    Upeita nuo Kroatian kuvat; aiheuttavat aikamoista matkakuumetta!

    VastaaPoista
  17. Mielenkiintonen kirja! :) Uutena lukijana kolmella mukana arvonnasa.

    VastaaPoista
  18. ihanaine kirja..kahdella arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  19. Osallistun kahdella arvalla. :)
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Voih, kun pääsis tuon kirjan sisältöön käsiksi :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  21. Voih, tuon kirjan sisältöön, kun pääsis käsiksi :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  22. Mukavaa, että olet `palannut` blogin pariin. Kirja vaikuttaa kiinnostavalle; olen arvalla mielelläni mukana.

    VastaaPoista
  23. Kolmella arvalla mukana.
    Olipa kiva käydä kurkkaamassa kuvia Dubrovnikista. Kävimme siellä toukokuussa, kaunis paikka...
    Tervetuloa tutustumaan uuteen blogiini, siellä myös arvontaa :)

    VastaaPoista
  24. Liityin lukijaksi :) Kolmella mukana. Tervetuloa myös meille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon! Onnea arvontaan! Ja minäpä käyn vierailulla:)

      Poista
  25. Oikein ilosta aurinkoaamua kammarista ! Suloset palakinnot, tietenkin kolmella arvalla havittelemmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaa kesäiltaa, Lovviisa! Toivotaan että onni suosii arvonnassa! Mukavia kesäisiä päiviä!

      Poista
  26. Mukava kokonaisuus, erityisesti tuo kirja houkuttaa. Jos ei onni osu tämän arvan kohdalle, niin täytynee laittaa nimi muistiin kirjastokäyntiä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mielestäni kiva kirja! Sain hyppysiini toisen, yksi on toki itselläni:) Mutta toivotaan onnea arvontaan!

      Poista
  27. Mielelläni olen mukana upeassa arvonnassasi! Liityin lukijaksi ja linkitin arvonnan blogiini, joten 3 arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi!<3 Ja kiitos linkityksestä! Ja onnea arvontaan:)

      Poista
  28. Mä olen mukana..kuin pe.....ama.... Ja hyvät hyssykkäiset!! Uutene lukijana :)) LInkitin omaani jotenka napsin kaikki arvat :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess! Ihanaa, Bikke! Tervetuloa meille ja onnea arvontaan! Ps. teidän kodistanne oli upea juttu lehdessä!

      Poista
  29. Löysin blogisi vasta nyt ja liityin lukijaksesi. Upea palkinto. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  30. Arvalla mukana.-Riitta.R-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini! Onnea arvontaan ja kivoja kesäisiä päiviä!

      Poista
  31. Kahdella arvalla ilomielin mukana. :) tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Yhdellä mukana, kauniin kokonaisuuden olet kyllä arvottavaksi kerännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tiiti! Toivotaan että arpajaisissa onni suosii! Kivaa kesää!

      Poista
  33. Oi, tuohon kirjaan olisi ihana tutustua! Ehkä onni suosii.. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.
    -RiittaT-

    VastaaPoista
  34. Ihana arvonta! Mukana kahdella arvalla<3

    VastaaPoista
  35. Uutena lukijana mukana kahdella lipulla. Innostava blogi sinulla, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla! :)
    nennaessi@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana ja kiitos ihanasta blogista =)
    Maikki

    VastaaPoista
  38. Yhdellä mukana!
    Lena, llena@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Löysin vasta blogisi ja kahdella arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  40. Tulin katselemaan Kroatian kuvia, mutta samalla toki osallistun arvontaankin, kun vielä näköjään ehtii... Yhdellä siis mukana.

    VastaaPoista