torstai 15. elokuuta 2013

Hei, hei kesä!

Kesä on jäämässä taakse. Vaikka päivällä aurinko vielä lämmittää, niin ilmassa on jo syksyn tuntu. Syksyn raikkaus ja kuulaus. Arki. Ja on sekin kivaa! Päästään "normirytmiin" ja aloitellaan koulut, harrastukset ja työt.

Meillä on toppuluokkalainen aloitellut iloisella mielellä koulun. Itselläni toiveissa päästä aloittamaan kuntoilu vähän aktiivisemmin, katsotaanhan taas;)
Muutoin aikani on mennyt marjapuskissa, mehuja talven varalle jo aika monen monta litraa!  Ja vielä pitäisi mehutusrumbaa jatkaa loppuviikosta, jos säät sallii. Myös omenapuu näyttää tuottavan satoa ja odottavan poimijoitaan.

 Meidän kesä on ollut ihana, ennätys paljon mahtui reissujakin tähän kesään. Tässä viimeisimmästä reissusta muutama valokuvakin. Naantali oli ihana kesäinen kaupunki, vaikka meille sattuikin tuuliset päivät siellä oloon. Kävimme tutustumassa saaristoonkin jo toistamiseen,  Turun saaristo ihanine sympaattisine pikkukylineen on hurmannut minut täysin! Jaakonmarkkinoiden markkinahumu ja Louhisaaren kartano, ihanat maisemat, meren tuoksu, aurinko ja rakkaat...mukavia kesän hetkiä.








 
 
 
 







 Kesän jälkeen sormet syyhyävät sisälle ja sisustuksen kimppuun. Sopivasti tämä sadepäivä tulikin käytettyä kaikenmoiseen puuhailuun, tapettijämiä pyöritellessä ja tuulikaapin valjua ilmettä ihmetellessä teinkin suosikki tapettijämästä taulun. Ja asensin naulakon siihen alle. Heti tuli ilmettä lisää. Haaveilen kyllä edelleen, että tulen tapetoimaan tuulikaapin. Mutta sitä odotellessa tämä menetelkööt.

                                                    






Ja hei loppuun vielä, sieltä kellarista on edelleen löytynyt kaikkea..ja näistä aarteista ainakin olen valmis luopumaan.






Ostakaapas pois! Taulu: 8€, emali-astiat; kauha 11€ ja kannu 15€. Kaikki ok kunnossa. Emaliastioissa toki niille kuuluvaa ajanpatinaa. Postarit ostajalle:) Lisäkuvia, tietoa voin kiinnostuneille laittaa:)


                                                                        Iloista loppuviikkoa!

                                                                                  -milla-

9 kommenttia:

  1. Just vasta kesälomalta palanneena en millään haluais myöntää, että syksy oikeasti tulee, mutta pakkohan se vissiin on.

    Ihailen sun marjamehuahkerointia. Itselläni tuli marjanpoimintakiintiö lapsena täyteen (nykyään varmaan puuttuisi viranomaiset peliin, jos lapsella teetettäisiin sellainen määrä hommaa :)), että ei enää huvita yhtään. Tosin ei ole puskiakaan.

    Kivaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, Annukka! Kivaa loppukesää myös! Marjamehutukset nyt ok, huh!;) Toivottavasti ei meidän pojille jää traumoja..ei pidä liikaa niiden antaa kerätä!
      Nyt metsästellään sieniä..kanttarelleja ja suppikkisia. Puuhaa riittää:)

      Poista
  2. Minkä kokoinen tuo taulu on?
    Tykkäisin siitä kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinko edes tunnustaa, että koko talon mittanauhat/viivottimet ja kaikki sinnepäinkään olevat tarpeet oli niiin, niiin hukassa..Mutta löytyiväthän ne..Mitat taululle on 55cm kork. ja 35 lev. Se on kaunis taulu, mutta nyt ei enää meidän sisustukseen sopiva. Toivottavasti sinulle löytyy käyttöä!

      Poista
    2. Voi kun minä oon niin hokara, unohdin jo tämän taulun. Hyvä kun kävit "muistuttamassa" :)
      Voisin kyllä ottaa sen. Laitatko sähköpostia redvelvet@windowslive.com
      ja laitat maksutiedot.

      Poista
  3. Ompa söpö tuo vanha nahkasalkku! Emaliastiat ostaisin välittömästi, mutta olen nyt lokukuun loppuun lomailemassa...höh ja pöh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva vaan huono..akku loppui kesken kamerasta ja en jaksanut odottaa latautumista ja uusien kuvien ottamista..*laiskuus*;) Kivaa lomaa sinulle! Ja jos astiat ei ole menneet, niin voit toki kysellä niitä myöhemminkin:)

      Poista
  4. Naantali on kyllä todella upea kaupunki!
    Olimme kesälomalla perheen kanssa Muumimaailmassa ja hetken verran ehdittiin kävellä kaupungin kaduilla vanhoja taloja ihastellen.
    Putiikkejakin näytti olevan montaa erilaista, harmi vain kun ei ollut aikaa piipahtaa niissä. ;)

    Minulla on Iloa & Unelmaa-blogissani haaste Sinulle! :)

    Iloa alkaneeseen syksyysi! :)

    VastaaPoista
  5. Hei Milla,

    Suloista tunnelmaa on täällä blogissasi, minäkin rakastan kaikkea vanhaa:)
    Tulen kylään toistekin:)

    VastaaPoista